Puolustusvoimat
www.puolustusvoimat.fi

Suoraan sisältöön »

C-sarjan voitto Pohjois-Karjalaan

Tekijä: Kersantti Pekka Söderlund | Julkaistu: 23.09.2011 | Päivitetty: 23.09.2011

C-sarjan voittajajoukkue oli Pohjois-Karjalan Reserviläispiirille, jossa suunnistivat (vasemmalta lukien) kersantti Kalle Rantala, alikersantti Aaro Asikainen, alikersantti Antti Nurmonen, sekä kuvasta puuttuva alikersantti Simo-Pekka Fincke.

Reserviläisten sarjassa, eli C-sarjassa partiokilpailun voiton vei Pohjois-Karjalan Reserviläispiirin partio. Partiosta peräti kolme oli ensikertalaisia, mutta partionjohtaja reservin kersantti Kalle Rantala oli sitäkin kokeneempi, viime vuonna hän oli voittamassa mestaruutta samassa kilpailussa.

Partionjohtaja oli tyytyväinen partion kokonaissuoritukseen.

– Yöosuus meni meiltä aivan nappiin ja jako onnistui hyvin. Odotusaikaa kertyi vain vajaat pari minuuttia. Päiväosuus oli hieman epätasaisempi, mutta olimme silti nopein joukkue. Pikataipaleella vauhtimme oli hyvää, mutta ammunta ei mennyt aivan putkeen. Sakkoja tuli 25 minuuttia, kertasi Kalle Rantala kilpailun vaiheita.

Kilpailumaastot olivat Rantalan mukaan sopivan raskaita

– En yllättynyt yhtään, että osuuksilla jouduttiin suunnistamaan paljon soilla.

Selkeä parannusehdotus Rantalalla oli seuraavalle kisajärjestäjälle.

– Yöosuus saisi olla huomattavasti pidempi ja rankempi. Se saisi mielestäni olla samanmittainen kuin päiväosuus. Yöllä tulee suunnistettua muutenkin vähän, joten sitä pitäisi saada lisää.

Koko partio oli pääosin tyytyväinen kilpailun järjestelyihin.

– Sanotaanko, että tämä oli perus sotilaskilpailu. Järjestelyt toimivat hyvin. Palkintojen jako saisi olla hieman aiemmin, totesi Kalle Rantala.

Partiokilpailu oli tänä vuonna kovatasoinen.

– C-sarjaankin osallistui paljon maajoukkuetason suunnistajia, joten taso oli korkealla, totesi Kalle Rantala.

Kalle Rantalan lisäksi partioon osallistuivat reservin alikersantti Simo-Pekka Fincke, reservin alikersantti Aaro Asikainen ja reservin alikersantti Antti Nurmonen.


Seuraava | Edellinen

Tulosta Jaa

Päivitetty 23.09.2011