Puolustusvoimat
www.puolustusvoimat.fi

Suoraan sisältöön »

”Harjoitus antoi paljon”

Tekijä: PIC/Public and Informatin Centre | Julkaistu: 23.09.2010 | Päivitetty: 24.09.2010


Northern Coasts 2010 harjoituksen johtaja, lippueamiraali Veli-Jukka Pennala on tyytyväinen harjoitukseen, vaikka ensimmäisen harjoitusviikon hankalat sääolot estivät joidenkin harjoitusten läpiviennin.

-Yhdyn Merivoimien komentajan näkemykseen siitä, että kaikki harjoitukseen osallistuneet maat voivat olla ylpeitä joukoistaan. Kansainvälisessä mittakaavassakin merkittävä harjoituksemme on onnistunut tavoitteissaan.

Pennalan mukaan olemme kaikki aivan eri tasolla kuin kaksi viikkoa sitten. Harjoituksen suunnittelu- ja toimeenpano on ollut iso oppimisprosessi kaikille ja kansainvälistä kokemusta on saatu levitettyä kotimaisille osallistujille.

Harjoituskehys sisälsi mm.merirosvouksen vastaisen toiminnan ja avustuskuljetusten suojaamisen.
Kuvattu harjoitustilanne oli todenmukainen.

-Atalantaa ajatellen harjoitusskenaario on antanut paljon. Harjoituksessa oli mukana operaatioon jo osallistuneita tahoja, joilta on myös opittu paljon, toteaa Pennala.

Kriisinhallintaharjoituksessa uhka on hyvin monimuotoinen verrattuna perinteiseen puolustusharjoitukseen.

-Asymmetrisissä uhissa, kuten salakuljetuksessa tai merirosvouksessa uhka on vaikeasti hallittava. Tämän puolen ymmärtämisessä meillä on vielä tekemistä, mutta nämäkin ovat hyvin konkretisoituneet tässä harjoituksessa.

Harjoituksen taustalla tapahtuu myös paljon näkymätöntä. Tietohallinto- ja johtamisjärjestelmien toimimisesta Pennala antaa suuren kiitoksen JJK:n suuntaan. Samoin Suomen oloissa täysin uusi elementti, Combat Camera –tiimi, on lippueamiraalin mukaan todistanut tarpeellisuutensa.

-Henkilökohtaisesti piste iin päälle oli keskiviikkona tekemäni merivalvontalento Orionilla.

 

 


Seuraava | Edellinen

Tulosta Jaa

Päivitetty 24.09.2010