Puolustusvoimien tattoo kiertää syyskuussa 2011
Puolustusvoimien tattoo kiertää Suomea syyskuussa 2011. Näyttävässä sotilasmusiikkishowssa esiintyy kuudella paikkakunnalla yli 200 sotilassoittajaa Kaartin Soittokunnasta, Laivaston Soittokunnasta, Satakunnan Sotilassoittokunnasta, Karjalan Sotilassoittokunnasta, Rakuunasoittokunnasta sekä Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnasta. Lisäksi mukana on Grex Musicus -kuoro sekä solistit.
TATTOO 2011 -kiertueella rakennetaan siltaa sukupolvien välille erityisesti veteraanisukupolven ja heidän lapsenlapsien sekä lapsenlapsenlapsien kautta. Ohjelman rakentamisessa huomioidaan kaikki nämä ikäryhmät muun muassa solisti- ja ohjelmistovalinnoilla.
TATTOO 2011 -kiertue starttaa Kouvolasta 6.9. ja päätyy Jyväskylän, Seinäjoen, Tampereen ja Turun kautta Helsinkiin 16.9. Iltanäytöksien lisäksi järjestetään Seinäjokea lukuun ottamatta päivänäytökset koululaisille. Tattoo-esitysten yhteydessä puolustusvoimat esittelevät toimintaansa ja kalustoaan.
Ensimmäinen puolustusvoimien tattooshow käynnistyi jo vuonna 1993 ja se oli heti suurin suomalaisin voimin rakennettu jäähallikiertue.
TATTOO 2011 -kiertueen lipunmyynti aloitetaan 1.12.2010. Tuoreimmat tiedot saa kätevimmin ilmoittautumalla TATTOO2011 -postituslistalle osoitteessa sotilasmusiikki(at)mil.fi.
TATTOO2011 –aikataulu sekä teemat ja isännät
Ti 6.9. klo 19.00 Kouvola, Kouvolan jäähalli
- Valmiusyhtymä ja Kouvolan varuskunta, isäntä Itä-Suomen Sotilasläänin komentaja
To 8.9. klo 19.00 Jyväskylä, Synergia-areena
- Ilmavoimat, isäntä Ilmavoimien esikuntapäällikkö
La 10.9. klo 15.00 Seinäjoki, Seinäjoki Areena
- Maakuntajoukot, isäntä Länsi-Suomen Sotilasläänin komentaja
Ma 12.9. klo 19.00 Tampere, Hakametsän jäähalli
- Maavoimien Materiaalilaitos ja kriisinhallinta, isäntä Maavoimien komentaja
Ke 14.9. klo 19.00 Turku, HK Areena
- Merivoimat, isäntä Merivoimien komentaja
Pe 16.9. klo 19.00 Helsinki, Helsingin jäähalli
- Pääesikunta ja kaupunkijääkärit, isäntä Pääesikunnan päällikkö
Päivitetty 02.04.2012