Nimi keksittiin automatkalla

Ilmavoimien Hawk -taitolento-osasto esiintyi pitkään nimettömänä, mutta nykyään Midnight Hawks ja sen tunnus ovat jo sotilastaitolennon tunnettuja brändejä. Niiden tarina alkoi 1990-luvun puolivälissä eräällä automatkalla.
Midnight Hawks -nimen historia alkaa vuoden 1996 Tampereen lentonäytöksestä, jossa Ilmavoimien tuolloin vielä anonyymi Hawk-osasto esiintyi muun muassa maineikkaan sveitsiläisen Patrouille de Suissen rinnalla.
Näytöksen jälkeen Hawkit jäivät muuta lentotoimintaa varten Tampere-Pirkkalaan, ja osastossa lentäneet Ilmasotakoulun ohjaajat, Jarmo Majapuro, Seppo Tuovinen, Tero Saario, Jari Paljakka ja Seppo Linden suuntasivat autolla kohti kotitukikohta Kauhavaa.
Matkalla syntyi keskustelu siitä, että Hawk-osasto sai sitä koskevassa uutisoinnissa hyvin vaihtelevia nimiä, kun mitään virallistakaan titteliä ei ollut olemassa. Niinpä ohjaajien aivoriihi päätti kehittää ryhmälle kerrankin virallisen ja pysyvän nimen sekä tunnuksen.
Auton saapuessa Kauhavalle nimeksi oli päätetty Midnight Hawks, joka kuvasi hyvin kotilentonäytöksessään keskiyön auringossa Kauhavan Lentäjien Juhannus -tapahtumassa vuosittain esiintyvää ryhmää.

Midnight Hawksin nimi, tunnuksen sommittelu ja värimaailma ovat saaneet vaikutteita osaston kotilentonäytöksestä, Kauhavan Lentäjien Juhannuksesta. Kuva: Mikko Luukkonen.
Myös Midnight Hawksin logo syntyi osaston jäsenten yhteisen pähkäilyn tuloksena. Jarmo Majapuron piirtämään kuvaan ikuistettiin neljän Hawkin osasto, keskiyön aurinko ja lakeuden tasainen horisontti, jonka violetti väri otettiin tuolloin Ilmasotakoulun Hawk-ohjaajilla käytössä olleesta kaulahuivista.
Logosta on vuosien varrella tehty erilaisia versioita ja sitä on nähty lentohaalarien lisäksi muun muassa t-paidoissa ja muissa oheistuotteissa.
Yksi asia tunnuksen käytössä on kuitenkin säilynyt samanlaisena koko sen historian ajan: merkit, joissa Hawk-parven alle on kirjailtu kultainen numero osoittamaan kantajansa paikkaa osaston muodostelmassa, on varattu vain osaston lentäville jäsenille. Vanhoilla jäsenillä merkkien numerot ovat mustia.
Päivitetty 02.04.2012